sunnuntai 23. tammikuuta 2011

... voihan öttiäiset :(

Johan onnistu taas Konna hommaamaa mysteerin ittellee...
Alko yhtäkkiä alkuviikosta välttelee sisälle tuloa ja haistelee sen oloisesti, että kämppä haisee niin pahalle, ettei voi astua kynnyksen sisäpuolelle. Mitä ihmettä??
Samalla alko aivastella jonkun verran. Siispä soitto eläinlääkärille... Torstaina sitten mentiin lääkäriin ja oma epäilys oli siinä vaiheessa nenäpunkki, vaikkei elukasta mitään aiempaa kokemusta olekkaa. Oireet vaan tuntuivat viittaavan siihen... paitsi se ihan outo hajuhomma. Olen kyllä kuullut, että nenäpunkki heikentää hajuaistia, mutten ole koskaan kuullut, että se "sotkee" koko hajuaistin?
Konnalta katsottiin varmuudeksi veriarvot, ettei ole mitään tulehduksia. Kaikki oli hyvin sillä puolella, joten diagnoosi oli nenäpunkki ja lääkitys sen mukainen.
Perjantaina oireet oli aika vahvat ja oli paljon sitä sisäänpäin niiskutusta (reverse sneezing). Onneksi lääkityksestä sanottiinkin, että oireet voi aluksi voimistua, niin en huolestunut. Seuraava yö meni jo aika hyvin ja lauantaina niiskutuskohtauksetkin vähenivät. Eiköhän tästä selvitä :) Lääkkeet piti laittaa koko porukalle ja uusitaan vielä kahteen kertaan kahden viikon välein.

Tämä viheliäinen öttiäinen aiheutti sen, ettei päästy eilen jahtiin :(
Oltiin viikko sitten jahdissa ja Jutta oli Tempon kanssa mukana. Oli tosi rankka keli koirille, mutta hienosti jaksoivat työskennellä olosuhteista huolimatta.

Nyt meidän jahdit on tältä kaudelta käyty ja keskitytään hiihtokisoihin. Ekat kisat olis ens viikonloppuna Imatralla ja olen toiveikkaana, että nenäpunkki on voitettu siihen mennessä ja Konna pääsee juoksemaan.
Kuva viime vuodelta Imatran kisoista.

Siitä on tarkoitus lähteä Jutan ja Tuukan kyydillä Joensuuhun. Sieltä taitaa löytyä Konnalle SM-kisoihin hiihtäjä (Asko ei pääse), joten tarvii saada vähä yhteistreeniä Konnalle ja Matulle ennen kisoja. Siinä välissä ennen SM-kisoja ehtii olla vielä Hämeenlinnan kisat ja siellä tietty tavoitteena noutajien mestaruus Askon hiihtämänä:)


Karma on keksiny hyvän palloleikin... Välineiksi tarvii tennarin ja vanhan risan jalkapallon ;)
Ensin tennispallo laitetaan "kuppiin"...
...nostetaan ilmaan. Huom. tarkka katse, ettei pallo tipu nosto vaiheessa :)
Ja loppuhuipennukseksi pallo lennätetään omaan päähän kippaamalla jalkapallo nurin ;)
Ja tätä voi leikkii vaikka koko illan ;)

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vuosi 2011 aloitettu


Joulu tuli ja meni... Tuntui tosi lyhyelle ajalle, kun sattui viikonlopulle.
Nuoriso tuli joulun viettoon keskiviikkoiltana ja vajaan viikon päästä olivat jo takaisin omissa kodeissaan. Onneksi Karma ja Tempo sai muutaman päivän leikkiä (tai ainakin Karman iloksi, muttei välttämättä Tempon, sillä se oli ihan puhki kun pääsi takaisin Joensuuhun).
Konna pääsi Joulupäivän aamuna ladulle Jutan ja Tempo Tuukan kanssa. Kyllä taas meno maittoi :) Karmakin sai kokeilla hiihtohommaa suoran matkan. Eipä kakara pelänny suksia tai muutenkaan hämmästelly tilannetta, vaan lähti täyteen vetoon kuin olisi ikänsä tätä lajia harrastanut.

29.12. Olin Konnan kanssa välipäivän jahdissa. Onneksi ei tarvinnu matkata yksin, kun Loonien eläinlääkäriaika oli siirtynyt ja Arja ja Loonie pääsivät mukaan jahtiin ;)
Oli tosi kiva päivä!

31.12. lähdettiin pauketta pakoon mökille.
Ei meillä koirat ole moksiskaa paukkeesta, mutta itse en jaksa sitä jatkuvaa sotatilaa, joka meidän nurkilla aattona vallitsee.
Jäällä oli hyvä keli kävellä ja vanha Rusinakin hyppi tasajalkaa, kun päästiin jäälle ja tajus mihin matkataan. Rusina jaksoi yllättävän hyvin koko matkan :)
Mökissä oli -8 astetta kun laitettiin takkaan tulet klo 15.
Iltaan mennessä takka ja kamina oli saannu lämmön jo +20 asteeseen.
Konna ja Karma paineli pitkin lumista metsää iltalenkillä, eikä paksu lumikerros juurikaan hidastanut menoa.
Tarkoitus oli palata kotiin seuraavana iltana, mutta säätiedotuksen tuulivaroitus aikaisti lähtöä, sillä kovaan, pohjoisen vastatuuleen jäämatka ei houkutellut. Siispä kohti kotia jo aamupäivällä.

Loppiaisena Enna ja Ruuti kävivät vierailulla. Karma sai peuhata veljensä kanssa ja käytiin myös treenaamassa. Tosi mukavasti meni treenit ja työintoa näyttää sisaruksissa riittävän!
Illalla Pete hiihti Konnan kanssa peltotiellä n. 5 km:n lenkin. Hyvin piti Konna vauhtia, vaikkei ollutkaan normaali treenipaikka. Varusteet taitaa kertoo enemmän kuin paikka :) Karma sai taas oman 100m:n hiihtotreenin ;)


Tänään Emmamaria laittoi viestiä, että Loru oli käynyt uudelleen ultrassa ja kyllä se nyt varmasti on tyhjä. Viikko sitten oli ensimmäinen ultra, mutta halusivat vielä varmistuksen.
Tosi harmi, sillä kaikki tuntui sujuvan niin hyvin astutuksen suhteen.
Eipä tule Konnasta isää ainakaan lähiaikoina.
Kunhan saan jostain lainaan juoksuisen nartun, niin käydään eläinlääkärin luona tarkistuttamassa Konnan sperman laatu. Muuten asia jää vaivaamaan...