tiistai 31. heinäkuuta 2012

Padasjoki 28.7.-12

Taas oli vuorossa AVO-koe Karpan kanssa. Tuomarina Markku Bräychy.
Koe alkoi ohjauksella "joella" vastavirtaan. Matka oli lyhyt, ei 50m enempää. Ohjaus sujui suhteellisen helposti. Alussa piti ensin kieltää vastarannalle meno, mutta loppu oli lähinnä vahvistusta. Ihan riistan lähellä tosin itse vähä sähläsin, kun luulin sen olevan heti risun takana ja pelkäsin vieressä olevaa hakualuetta. No, minusta huolimatta Karma teki ihan hyvän työn :)
Koe jatkui kaksoismarkkeerauksella toiseen suuntaan jokea. Ensin lähemmän telkän heitto veneestä ja sitten kauemman lokin heitto vastarannalta. Riistat tuli joen vastarannan lähelle. Karma lähti noutoon ja näytti, että oli ajatellut ottaa telkän ensin. Pyörähti siinä tasalla kerran ympäri, mutta jatkoi kuitenkin lokille. Ajattelin, että saattoi unohtaa telkän, mutta onneksi tuntui muistavan pudotuspaikan. Harmiksi vaan virta oli hieman siirtänyt riistaa, eikä Karma osannut sitä jäädä jokeen etsimään, vaan nousi rannalle etsimään. Toi hakualueen riistan, muttei se nollannut koetta kun alue oli heti markkeerauksen takana.
Siirryttiin hakuun. Karppa teki hakua suurimman osan ajasta ihan liian suurella alueella. Lopulta alkoi työskennellä oikealla alueella ja sai riittävästi riistaa ylös. Ensimmäisellä variksella teki pahan mokan ja pudotti sen!! Ei ole ennen riistaa puotellu, eikä onneksi sen jälkeenkään.
Markkeerauksen epäonnistuminen ja yhden riistan tippuminen pudotti palkintosijaa ja saatiin AVO3.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Naisten retki Keski-Suomeen

NOME-B Laukaa 22.7.-12

Sunnuntaiaamuna toteutui suunniteltu naisten matka Laukaan suuntaan. Maarit ja Jonna tuli hakemaan ennen seitsemää Karman ja sen ohjaajan kyytiin. Matka sujui nopeasti rupatellen, eikä kovasti ehtiny jännittää tulevaa koetta. Oltiin ajoissa paikalla ja ehdittiin ilmoittaumisen jälkeen hyvin seurata kokeen kulkua. Koe suoritettiin parityönä niin, että toinen oli pressun takana passissa toisen työskennellessä.
Koe alkoi kaksoismarkkeerauksella: Ensin heitettiin varis koivikkoon ja sitten veneestä lokki kaislikkoon. 
Kuvassa näkyy suunnilleen, missä kulmassa heitot olivat toisiinsa nähden.
Seuraavaksi siirryttiin ohjaukseen. Laukaus tuli siirtymän aikana.
Kuvassa taas vähän selvitystä ohjausmaastosta. Riistanuolen takana olevassa kaislikossa oli kreppi, josta sai suunnan ja telkkä oli lumpeikossa reilusti ennen kreppiä.
Ohjauksen jälkeen toinen koirakko suoritti markkeeraukset ja ohjauksen, vuoro vaihtui jälleen ennen hakua. Haussa oli 2 varista ja 3 lokkia. Maasto oli koivikkoa ja kaislikkoa. (Kuvassa, koivikossa, näkyy maamarkkeerauksen heittäjä, heitto tuli heittäjästä vasemmalle). Lähimmät hakuriistat vietiin vasta markkeerausten jälkeen.
Ja sitten hommiin :)
Karma katsoi tarkkaavaisesti molemmat heitot ja haki ensin jälkimmäisen eli lokin.
Varikselle lähti aika täpinöissään ja pikkasen jännäsin kuinka selvittää tehtävän.
Hyvin tuli varis käteen kuitenkin.
 Ohjaus meni mukavaasti ja Karma luotti ohjeisiin hyvin. Alussa tarvi kerran sanoo "eei" kun meinasi kääntää vasemman puolen kaislikkoon (se veti kaikkia koiria), mutta siitä eteenpäin riitti pelkkä linjan vahvistus.
 Lopuksi oli haku ja sieltä riitti 4/5 riistaa
Kovasti tuomari, Timo Väisänen, kehui Karman työskentelyä suorituksen jälkeen, joten saatoin jo olla aika varma tuloksesta :)
Päivän päätteeksi oletus vahvistui :)
Yleisvaikutelma: Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira, joka on nopea ja määrätietoinen työskentelijä. Esittää erinomaista työskentelyä läpi kokeen. AVO1 ja toimitsijoiden valinta!

Jonnan ja Sisun tulos AVO3 ja Maarit keskeytti Even kanssa. Kiitokset mukavasta matkaseurasta Maarit ja Jonna! 

Kiitokset Karman koekuvista Sari Niskanen 

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Leireilyä

Sunnuntai-iltana 8.7. pakkasin auton täyteen reissukamaa ja lähdettiin koirien kanssa Tammelan suuntaan, SNJ:n kesäleirille. Matkalla satoi aika reilusti, mutta perillä oli onneksi poutaa!
Leirisää muuttui kosteaksi tiistain jälkeen... aika reilusti satoi, muttei onneksi telttaan sisälle ;)
Kuisku oli ensimmäistä kertaa telttailemassa ja hienosti kakara telttailuun suhtautui. Aluksi jätin koirat aina autoon, jos menin iltaa istumaan, mutta viimeisinä iltoina laitoin koko kolmikon telttaan nukkumaan... eikä sieltä ketään läpi seinien tullu perään :)
Jutta ja Tempo oli telttailemassa meidän vieressä ja tehtiin koirille pihatarha telttojen viereen ja sateen suojana oli Jutan paviljonki. Pikkasen ne välillä lipsahti katoksen alareunasta väärälle puolee, kun painivat seinän vieressä :)
Tammelassa on upeat telttailupuistot :)

Konnasta ja Kuiskusta on tullu hyvät kaverit.
 Kuikku on vielä sylikoira :)
 
Leiri oli yhtä mukava kun aina ennenkin ja ensi vuonna taas leiriviikko uusiksi :)

Kiitos Kaisa leirikuvista!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

AVO-luokan avaus

Hirvensalmi 1.7.2012 

Pikkasen uhkarohkeasti siirryttiin heti ensimmäisen nome-kokeen jälkeen seuraavaan luokkaan. Aamuvarhain Maarit kurvasi pihaan ja lähdettiin porukalla Hirvensalmen suuntaan. Maarit oli kokeessa Even kanssa.

Meidän vuoro oli aamupäivän kuudentena, joten oli hyvin aikaa käydä katsomassa kokeen kulku. Mahtava maasto ja ihan mukavan oloinen koe.
Näkymä koealueelle harjun päältä kuvattuna


Koe alkoi kolmen riistan haulla. Hakualue on heti ylemmän kuvan mäen alla. Karma teki hyvää laajaa hakua ja sai riistat vaivatta ylös. Teki tosin aika paljon laajempaa hakua, kuin olisi tarvinut ja jännäsin kuinka lähimmän lokin kanssa käy, mutta oli onneksi tietoinen tehtävästään, eikä ollu vain sunnuntailenkillä ;)
Kaksi lokkia vesialueella...

   ja fasaani rinteessä
Niiden palautusten jälkeen seuruutettiin koiraa vähän matkaa markkeerauspaikalle.
Kaksoismarkkeeraus kaislikkoon (yläkuvassa kanootissa näkyy heittäjät). Koiran suunnalta katsottuna ensin heitto vasemmalle kaislikkoon ja sitten oikealle mättäälle. Markkeeraukset ei olis voinnu olla paremmat. Ihan suoraa molemmille lokeille ja suorinta reittiä nopeasti palautus ja luovutus käteen.

Karma palauttaa markkeerauslokkia
Kun jälkimmäinen lokki oli luovutettu, niin tuli laukaus ohjaukselle vastakkaiseen suuntaan.
Ohjauksessa sitten itse sössin niin täydellisesti, ettei enää viitsisi edes kerrata tapahtumia... Lyhyesti kerrottuna: Kannattaa kysyy tuomarilta, eikä olettaa asioita :/
Oletin, ettei koira saa nousta vastarannalle, vaan se on saatava ohjattua vettä pitkin riistalle. Ohjausalue oli aika suppea näkyvyydeltään ja väännöksihän se meni. Olisi ollut helppo, kun olisin antanut Karman nousta vastarannalle ja ohjannut maan kautta lopun. Vesialue oli pieni ja nopealle uimarille hankala, ehti aina uida kaislan taakse ja piti ottaa takaisin näkyviin veden tälle puolen. Uskomattoman hyvin Karma kesti vääntöä ja lähti aina uudelleen taakselähetyksellä ihan oikein liikkeelle. Riista saatiin lopulta ylös, mutta loppu oli aika omatoimista. Viimeisellä kerralla nousi rannalle ja sai vainun, sulki korvat ja haki sorsan pois... Ok, siinä Karppa ei kuunnellu, mutta omaan piikkiin laitan ohjauksen vaikeudet :/
Kuvassa ohjausmaastoa. Karma näkyy kaislan seassa vasemman olkani tasalla. Tuolle paikkeille piti aina ottaa, jotta sai näköyhteyden. Riista on vastarannalla vähän kuvan ulkopuolella oikealle.
Ohjauksen jälkeen oli vielä toinen hakualue. Siellä oli rantavedessä lokki ja vastarannan rinteessä varis. Ne tuli nopeasti käteen ja ensimmäinen avo-startti oli suoritettu :)

Tuomarina oli Timo Väisänen
Yleisvaikutelma: Hyvän kapasiteetin omaava, vauhdikas koira, joka selvittää kaikki kokeen tehtävät erinomaisesti. Lukuunottamatta pieniä puutteita ohjauksessa. AVO2
(muissa ominaisuuksissa mainitaan "erittäin nopea uimari")


Kameraani käytti Eeva-Liisa Kauppila -KIITOS!