torstai 9. syyskuuta 2010

Loman jälkeistä eloa

Aikaa on vierähtänyt sitten viime päivityksen. Kaikenlaista on touhuiltu ja Konna nome- treeneissä on keskitytty enempi markkeerauksiin ja muistiin. Yhteenvetona reeneistä on se, että kaislikossa ja vesialueella muistaa/markkeeraa, mutt pellolla ihan onneton...

Tiistaina oltiin tottistreenissä tokon tuoreen maailmanmestarin opissa. Olin vähän nihkeellä tuulella treenin suhteen mennessä, mutt yllätys oli suuri, kun molemmat oltiin Konnan kanssa ihan fiiliksissä kentällä :) Vieläköhän sitä sais ittensä joskus tokokokeisiin. Saatiin hyviä vinkkejä "ongelmiin", joten nyt vaan hiomaan liikkeitä!


Olipas kesäinen treenipäivä tänään. Pellolla oli suorastaan kuuma. Marjut oli Pikon ja Sissin kanssa meidän kaverina. Ensin otettiin kakarat ulkoilemaan ja sai ne pari noutoakin tehdä.
Oikeestaa pointtina oli, ett saatais pennuista pari noutokuvaa... eli niiden kohdalla ei voi puhua treeneistä.
Tässä kuvassa Karma on palauttamassa oikein mallikkaasti damia linjalta :)
Kuuman pellon jälkeen kakarat uitettiin
Kuivatut kakarat laitettiin autoon odottelemaan, kun aikuiset lähti töihin.

Pikolla ja Konnalla tehtiin markkeerauksia ja linjoja pellolla... eikä Konnan kohdalla niistä sen enempää. Pelto ei ole koskaan ollut Konnan paras paikka, joten pitäis jo uskoo...

Kuvassa pitäis olla tohkeissaan toista markkeerausta etsivä koira, mutt tämä kuvan koira ei selvästikkään tiiä miks on paikalle juossut :)
Mieli onneks parani sekä mulla, että Konnalla kun lopuks otettiin kaislikkohaku. Johan alko koira toimii niinku pitääkin :)

Kiitokset Marjutille treeniseurasta ja mun koirien kuvaamisesta!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Sorsastuksen avaus


Kauan odotettu päivä lähestyi ja just kynnyksellä meidän avauspaikka peruuntui. Äkkiä kyselemään minne päästäis mukaan. Kiitos Ansun ja Jannen päästiin metsälle. Porukkaa oli enemmänkin, yhteensä seitsemän ampujaa ja koirina Sintti ja Konna.
Liikkeelle lähdettiin kotoa jo ennen viittä aamulla. Ensin oli ohjelmassa kyyhkyjen kyttäilyä. Aamu oli aika hiljainen, mutta tuli sentään muutama nouto.
Puoleen päivään mennessä oltiin jo siirrytty lammen läheisyyteen. Tehtiin kierros muutaman lammen kautta ja saaliiksi saatiin pari telkkää, heinuri ja kuusi tavia. Vielä ennen taukoa käytiin järven kaislikolla. Sieltä Konnalle ja Sintille tuli molemmille yksi heinurin nouto.
Yksi kavereista oli syntynyt sopivana päivänä eli 20.8., joten siirryttiin mahtavien tarjoilujen ääreen kahvittelemaan. Kyllä oli luksusta :)
Iltalennolle mentiin järven kaislikkorannalle. Hiljaista oli ja saaliiksi saatiin vain yksi kyyhky. Vähäisestä saaliista huolimatta ilta oli tosi mukava. Hyvä porukka, parempi mieli !!
Toivottavasti syksyn mittaan tulee tarvetta noutavalle koiralle ja päästään mukaan toistekin.

Seuraavana päivänä oli Kouvolan näyttely ja Tempon ekat "missikisat". Eipä ollu pitkistä sääristä ja hoikasta uumasta apua näissä mittelöissä... Hylätyn räväytti Tempolle ja siskoille (Kidi ja Tinde). Olivat kuulemma enemmän pointterin näköisiä :)

No, en kyllä pointteria löydä Temposta. Tästä kuvasta voi itse arvioida rodun.

Sitte olikin aika suunnata takaisin Santioon. Koukattiin Liikkalan kautta, kun Ari soitteli, että iltalennolla oli pari tavia jääny löytymättä. Ajateltiin käydä katsomassa, josko jotain löytyis. Oli pikkasen haasteellinen maasto! Kuvittelin, että Konna on se joka etsii ja Karma on mukana vain lenkillä. Kyllähän Konnakin etsi, muttei ehkä eilisen 18 tuntisen päiväreissun jäljiltä ihan täydellä teholla. Karma teki omatoimisesti ihan mieletöntä hakua koko ajan. Ei sitä kehoitettu, eikä olisi käskyä ymmärtänytkään, eihän sitä ole vielä opetettu. Ja niinhän siinä kävi, että pikku tättiäinen löys tavin!! Ensin nosti yhden lentoon ja kohta sen jälkeen löysi illalla tiputetun. Vähänkö olin ylpee ja onnellinen :) On se kyllä hyvän tuntunen puol vuotias... kunhan vaan osaisin oikein viedä eteenpäin.

Oli aikas mahtava tuuli, kun päästiin rantaan. Meinasin ens jäädä odottelemaan mahdollista tyyntymistä (olin varautunut eväiden kera), mutta soittelin Petelle ja päätettiin, että hakee meidät kuitenkin heti. Olihan aika töyssyinen matka ja roiskeineen mukavan suolaisen makuinen :)

Suuret metsästäjät vihdoin mökillä ja hyvin ansaitulla yhteisellä levolla.


keskiviikko 18. elokuuta 2010

Metsästystä käytännössä ja kokeessa

Kyyhkysavauksen aamuna heitin kolme koiraa autoon klo 5 ja lähdin kohti Oravalaa. Konna pääs passiin ja Karma ja Tempo sai odotella ensin autossa. Aamun aikana tuli Konnalle kuusi noutoa ja hyvinhän ne kyyhkyt sieltä löytyi. Aamun edetessä kylän toisella puolella olevat kaverit ilmoittelivat, että niillä oli kadonnut joku kyyhky mahdottomaan ryteikköön. Meidän suunnalla oli hiljaista, joten lähdettiin katsomaan josko jotain löytyisi. Päästin koko kolmikon hakuun. Karma juoksi muiden mukana, mutten ole varma tiesikö miksi, enkä sille mitään kehotuksia antanutkaan. Kunhan sai välillä liikkua. Kyyhkyjä ei löytynyt ja ampuja arveli niiden olevan vielä kynsillään puissa kiinni, kun todennäköisesti oli haavakoita. Palattiin omaan "tukikohtaan" ja Hanskin ruokapadan ääreen:)
Iltapäivällä tuli Konnalle yksi pudotus ja sitten Jutta ehtikin jo töistä mukaan, joten oli Tempon vuoro päästä passiin. Tempolle tuli yksi pudotus. Haavakolle piti ens haukkua, ettei se käy päälle ja sitten sen saattoi ottaa suuhun ja tuoda Jutalle.
Siirryttiin illan edellä toiselle puolelle kylää, kun meidän passipaikka hiljeni. Siellä oli taas kadonnut lintuja. Tempo teki pari hienoa haavakon löytöä ja Karma pääsi kantamaaan lämmintä kyyhkyä. Eipä kakara empiny kyyhkyn ottamisessa. Samalla Karma kuuli ekat ampumiset, eikä ollu niistä moksiskaa. Nyt oli pentu saanu riittävästi uusia kokemuksia ja oli aika viedä se autoon. No Karmapa oli jo juossu takaisin ryteikköön, mistä Tempo oli kyyhkyn löytäny. Huutelin sitä ja mettä vaa rytis. Kohta tuli vauhdilla luokse kiikuttaen kyyhkyä suussaan. Hyvällä otteella ja kauniilla luovutuksella perille asti, Karma palautti ensimmäisen metsästyssaaliinsa ylpeälle omistajalle :) Karma oli löytänyt yhden aamulla ammutuista linnuista (jota ei olisi kukaan muistanu, eikä olisi laitettu koiria enää hakuun sinne). Pentu meni autoon ja muut jäi passiin. Molemmille koirille tuli vielä muutama pudotus ja kaikki linnut saatiin talteen. Mukava päivä!


17.8.-10 Iitti NOME-B

Uskomatonta, että joskus voi kokeeseen olla näin lyhyt matka! Ei tarvinu kellon herättää ja matka koepaikalle kesti vain 20 min.
Koe oli mielenkiintoinen ja meille ihan uusi kokemus. Parityöskentely veneestä, molemmilla oma vene ja soutaja.
- Ensin tuli kakkosmarkkeeraus linjaan. Koira sai palauttaa veneeseen tai sen sai lähettää vedestä suoraan toiselle. Konna haki lähemmän lokin ja hyppäsi yhdellä loikalla lokki suussa veneseen. Kun sanoin, että muista toinen, niin Konnan pää pyöri ympäriinsä eli selvää muistikuvaa ei ollut. Fiksu ohjaajahan olisi tässä tilanteessa odottanut hetken ja antanut koiran muistella, mutta kun Konna vilkaisi oikeaan suuntaan, niin annoin luvan hakea. No sinnehän se lintu jäi, kun lähtökin oli jo väärään suuntaan... Kyllä kirosin ittelleni.
- Seuraavaksi oli linja. Lähtö veneestä ja uomaa pitkin ehkä n.30m ja sitten vähän aukeampaa vettä reilu toinen mokoma kaislatuppaaseen. Ohjaus meni ihan hyvin tai kait se meni tosi hyvin, ku paperissa luki, että hienosti ohjattavissa.
- Lopuksi oli haku. Sitä ei ole ennenkään tarvinu jännittää ja taas Konna hoiti hommansa.

Kyllä harmitti se moka markkeerauksessa, kun muuten kaikki meni hyvin. Tuloksena oli VOI2.


Onnea Päivi ja Roxy !! Kokeen ainoa ykköstulos ja Roxyn kolmas ykkönen. Kun Jukkakin ehti töistä paikalle, niin ohjelmassa oli vielä perheuintia :)


Nyt vihdoin ehdin päivittää blogia, vaikka palasin illalla tänne mökille, sillä Jutta antoi läppärinsä lainaan. Kiitti Jutta!

Nyt on aika valmistautua loppukauden koitoksiin. Ja näinhän se käy mukavasti :)

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Vihdoin kaikki onnistui



NOME-B 31.7. ja 1.8. Asikkala/Heinola

Lauantaina oli ensimmäinen koe sitten sairastelun. Jännitti ihan uskomattoman paljon...
-Koe alkoi 3-markkeerauksella. Ensin kakkonen eteen oikealle, ensimmäinen rantakaislikkoon ja toinen veteen. Sitten yksi vasemmalle mättään taakse (edessä oli ensin yksi mätäs ja vettä välissä ja toinen mätäs). Kun kaikki oli heitetty, niin sai noutaa. Konna lähti ensin viimeksi heitetylle ja huolimattoman lähetyksen takia rannan kautta. Hieman sekoitti ajatuksia, kun ei menny suoraa. Seuraavaksi nouti toiseksi heitetyn ok. Lähti hyvin hakemaan kaislikon lokkia, mutta lähelle päästyään takertui edellisen koiran ohjausriistan palautusjälkeen ja harhautui alueelta. Piti viheltää pois ja tullessaan sai lokin ylös. Liian paljon sähellystä molemmilla, voi hitsi ku harmitti.
-Seuraavaksi oli toisen koiran ohjaustehtävä. Se ei suostunut lähtemään veteen, joten vuoro siirtyi Konnalle (ei ehtiny yhtää huilii). Konna eteni yhdellä käskyllä annettua linjaa lammen toiselle puolelle, missä yksi vihellys ja pieni suunnan korjaus. Vau, se meni hienosti!!
-Lopuksi oli haku ja sehän meni kuten aina ennenkin eli hyvin.
-Markkeerauksen härdelli pudotti palkintosijan eli tulos VOI 2.

Sunnuntaina olin töissä avoimessa luokassa. Konnan kanssa startattiin voittajan viimeisessä parissa Jukan ja Roxyn parina.
-Kun päästiin passivuorosta töihin, niin koe alkoi ykkösmarkkeerauksella, jota ei haettu pois.
-Lähdettiin koiran kanssa kävelemään rantapolkua lammen päähän. Matkalla tuli laukaus ohjaukseen. Ohjaus oli pitkittäin lähelle lammen toista päätä, oikealle rantaheinikkoon. Lähetys oli reilusti rannan puolelta. Uskomatonta, mutta Konna toisti eilisen ohjauksen ja piti annetun linjan linnun tasalle asti. Yksi vihellys ja kääntö, niin ohjaus oli hoidettu!! No ei vielä ihan... lokki oli makoillu niin kauan rannalla, että oli täynnä muurahaisia, jotka hieman vaikeuttivat ylösottoa. Tuomari totesi kuitenkin, ettei rankaise koiraa muurahaisten takia. Ohjauksen palautus oli alkuperäiseen aloituspaikkaan.
-Siitä tuli kakkosmarkkeeraus , jonka jälkeen kaikki markkeerausriistat noudettiin. Onnistui!
-Lopuksi oli haku. Neljä riistaa ja lähetystä/koira. No ne neljähän sieltä neljällä lähetyksellä tuli.
Tulos VOI 1 !!!!! Vihdoin onnistuttiin kaikilla osa-alueilla.

Onnea myös Jukalle ja Roxylle VOI 1 !

Päivä oli kokeiden osalta täydellinen, sillä Jutta oli Tempon kanssa ekan kerran nome-kokeessa ja tuloksena oli ALO 1 !! Hienoa!!


Mitähän olen vahingossa tehnyt treeneissä oikein, kun ohjaus oli molempina päivinä niin vaivatonta? Vai onkohan syynä riittävän pitkä pakollinen tauko sairasloman takia ja kaikenlainen hauskanpito ja treenien vähyys...

Viime aikoina on uitu...
leikitty pallolla...
ja harrastettu vesijuoksua matalikolla, kenkien noudon vauhdittamana :)
Nyt on kiva lähteä aamulla mökille loman viettoon.
Vein jo perjantaina Peten, Rusinan ja Karman rantaan, ettei niiden tarvinnu kärvistellä kaupungissa meidän kokeiden takia. Elokuu ollaankin enempi ja vähempi saaressa.
Loman tietty katkaisee kyyhkysjahti ja sorsastuksen avaus...





keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Terveen paperit



Eilen käytiin Lahdessa silmätarkastuksessa. Kaikki kunnossa, Konna sai terveen paperit :)
Jummi-Jammin Mary-Lou "Loru" on tarkoitus astuttaa Konnalla syksyllä. Pidetään peukkuja, että ensikertalaisilla sujuu kaikki hyvin ja tulee katras terveitä, mukavan luonteisia ja työintoisia labradoreja :)
Lisää tietoa löytyy http://www.darkwaters.fi


Viime viikko oltiin Santiossa hellettä paossa. No tulihan se helle tietty sinnekin, mutta meri helpotti oloa ja siksipä vedessä vietettiinkin aikaa ihan urakalla.
Konna tykkäsi uida lenkkejä minun (tai kenen tahansa) kanssa.
Viikonloppuna sain napattua kuvan uintilenkin tärkeimmästä hommasta eli aina ensin piti uida "ulommalle kivelle" ja kiivetä sinne. Sen jälkeen lenkki voi jatkua minne vaa.
Karma oppi odottamaan rannassa pidemmän lenkin ajan. Tässä toimii rantavahtina Tempon kanssa, kun Pete ja Konna on uimassa.
Kun lenkki oli heitetty ja lähestyttiin omaa rantaa, niin Karppinen sai luvan uida vastaan. Eikä koskaan jättänyt tilaisuutta käyttämättä :)

Aamut oli mukavan rauhaisia, kun olin viikolla koirien kanssa keskenää. Aamupala nautittiin verannalla mukavassa varjoisessa paikassa. Syömisen jälkeen Karma kiipesi löhötuoliin mun sylii aamu-unisille. Siinä sitten makoiltiin ja seurailtiin pääskyjen pesänrakennusta ja lokinpoikasten touhuja. Pääskyt teki toista pesää mökin verannan lipalle ja istuskelivat siinä touhuillessaan ihan vieressä meistä välittämättä. Mukavaa seurailla touhuja aitiopaikalta.
Syliin kiipeäminen tapahtui muulloinkin... kuten tässä, kun piti päästä maistamaan maissia mun kanssa.

Maanantaina käytiin treenaamassa eka kerran kuukauteen. Vähän markkeerauksia kaislikoihin ja vesilinjoja. Ihan mukavasti meni ja tarttis tietty mennäkkii, ku kuun vaihteessa olis koepaikka tiedossa :) Ohjauksissa tosin koiran ohjaaja vaihtui eli Jutta ohjas myös Konnan. Noloa tunnustaa, mutt syy oli se, että maanomistaja tuli jutustelee ja tarjos mulle kaljan. No siinä sitte istuskeltii laiturilla ja katottii kuinka Jutta ohjas Konnan ja Tempon, hyvin meni!

Nyt on vietetty vaihteeksi muutama päivä kaupungissa ja on jo ikävä mökille. Onneks viikonloppu ei ole kaukana ja päästään mökille.



maanantai 12. heinäkuuta 2010

Leireilyä ja mökkeilyä

Leirin koulutuksissa Konna ja Tempo osallistu lähinnä agilitytreeneihin.
Konna pääsi pitkän tauon jälkeen taas esteradalle ja hyvinhän asiat oli muistissa. Tempo tutustui sille kokonaan uuteen lajiin ja tuntui vauhdikas laji kelpaavan.
Karma katseli kentän reunalla, mutta pääsi välillä tutustumaan esteisiin.
On siis jo estevalmis agilitykoira :)
Leiriohjelmaan kuului myös totojuoksu. Se meni ihan mukavasti... Konna voitti avoimen luokan ja Karma voitti pennut.
Osallistuttiin pari kertaa tokoon ja siitä jäi parhaiten mieleen keskiviikon jumppa ja kehonhallinta harjoitus. Tosi hyvä, kiitos Pipa!
Keskiviikkoiltana oli kotiinlähtö. Ennen lähtöä saatiin kuitenkin leirikisaan joukkue, joten lähtö vähän viivästyi. Joukkueella Hanna, Nina, Jutta, mä ja koirat voitettiin leirikisa. Kiitokset joukkueelle!


Viikonloppuna suunnattiin mökille. Eihän tätä hellettä kaupungissa kestä!
Konna on jo niin hyvässä kunnossa, että tunki itsensä lauantaina tyttöjen (Jutta, Ada, Olivia ja Tempo) kanssa soutelureissulle Santion ympäri.
Karma tuttuun tapaansa sai hepuleita uintireissujen lomassa ja juoksi pitkin rantaa.Välillä piti vaania muita uimareita ja...
...kuorruttaa ittensä hiekalla :)

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Juhannus ja sen jälkeinen elämä


Juhannus vietettiin mökillä ja sää oli mitä upein!

Karma keksi kaikkea "omaakivaa" ja nautti mökkeilystä. Tempo piti uimakoulua Karmalle. Homma toimi niin, että kakara roikku Tempon niskanahassa ja Tempo meni niin syvälle, että Karma joutui uimaan. Hyvä koulu oli, nyt Karma menee uimaan asti omineen mistä vaan :) Konna oli vielä syötettävässä ja juotettavassa kunnossa ja siksipä se ei kuvissa esiinny (lupasin sille, etten kuvaa ennenku on taas kunnossa).
Päivät paistateltiin auringossa :)
Tässä vähän iltatunnelmaa...




Myös tämä juhannuksen jälkeinen viikonloppu oltiin mökillä.

Nyt alkaa Konnan elämä palailee normaaliin uomaansa. On jo useamman päivän saanut itte syötyä ja eilen onnistui juominenkin ekan kerran.

Palloleikki oli taas mökkipäivän kohokohta. Käsittämätön juttu, että sellainen vanha repaleinen pallo voi olla niin tärkee!?
Karma kierteli rantoja ja keräsi kaiken mitä nenä tärkeäksi ilmoitti. Kuvassa suusta roikkuu joutsenen sulka.
Eipä tullu damit mukaan, kun käytii kävelemässä, mutta noutohalun iskiessä kengät käy oikein hyvin noutovälineiksi.
Tätä kirjoittelen Tammelassa Jutan läppärillä. Tultiin illalla tänne SNJ:n leirille ja vietetään alkuviikko täällä.