lauantai 30. kesäkuuta 2012

Tottista

Mukavaa, kun Jutta tuli käymään, niin kaikki koirat pääsi tottistelemaan :)

Karma seisoliikkeen alkeita opettelemassa
 Seuraamassa
Palkka tiedossa ;)
 Konna seuraa
Estenouto
Palautus
Loppupalkka :)
Kuisku ekaa kertaa kentällä
Enimmäkseen fiilistelyä ja leikkiä
 Hommat hoidettu :)
Pääsihän se Tempokin töihin ;)
 Tempolla on aika erikoinen tapa palkata ittensä...
 Hyppynouto
Kiitokset Jutalle koirien treenaamisesta!

Konna lähtikin Jutan mukaan Joensuuhun viikoksi, josko siellä pääsis enempi töihin!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Niinivuoren Meren-Kuiske 0,5 vuotta


maanantai 4. kesäkuuta 2012

NOME-B Kouvola

2.6.-12 Ensimmäinen nome-b koe.

Aamulla koko porukka autoon ja kohti Anttilaa. Kaikki koirat oli matkassa siksi, että kotijoukot viettivät päivän ylioppilasjuhlissa.
Karma starttasi aamupäiväryhmässä numerolla viisi. Oli siis reilusti aikaa katsella muiden suorituksia ennen omaa vuoroa. Keli oli normaali kesäinen, vettä tuli kuin saavista ja tuulikin oli kohtalainen. Lampi oli kuitenkin sen verran suojaisa, ettei tuuli aiheuttanut juurikaan aaltoja.
Koe alkoi kaksoismarkkeerauksella. 
Veneestä heitettiin lokki rantaheinikkoon loiskahtaen ja toinen avoveteen.
Kuvassa vähän selitystä markkeerauksiin.                                   
Karma suoritti markkeeraukset moitteetta, vaikka olikin aika jousilla toisen heiton aikana :)
Markkeerausten jälkeen siirryttiin maaohjaukseen, joka oli rantalutakossa rannan suuntaisesti.
Kuvassa taas alue selitettynä ;)
En uskaltanut laittaa Karmaa suoraan tuulen alle ohjauksen oikealle puolelle, ettei vahingossa harhaudu metsän puolelle hakualueelle. Lähetin rannan puolelle ja ajattelin kääntää siitä sitten oikealle. Hyvä suunnitelma, mutta.... pysäytin pari metriä liian aikaisin ja oikealle kääntyessä tuli vähän takaisin päin ja joutui riistan väärälle puolelle. Siitä sitten alkoi tuskainen vääntö :( Sainhan sen lopulta riistalle, muttei mitenkään tyylipuhdas suoritus. Tiedänpä mitä tarvii treenata! Suunnat ei onnistu kokeessa ollenkaan kuten treeneissä. Karma kävi niin kuumana, ettei malttanut keskittyä kunnolla tehtävään. Kuumuus aiheutti myös piippaamisen ennen linjalle lähetystä ja taisi jossain vaiheessa antaa ääntä hieman myös ohjattaessa. Ja voipihan se oma jännityskin vaikuttaa koiran suorituksiin...

Ohjauksen jälkeen oli vuorossa haku. Ensimmäinen lähetys oli siitä samasta mistä ohjaus oli ja sitte siirryttiin metsän puolelle loppuhakuun. Riistoja oli kuusi, josita piti hakea vähintään viisi ja niiden joukossa piti olla molemmat lokit. Lammen ranta kaartui ohjausriistan jälkeen vasemmalle ja lokit oli rantavedessä, varikset metsän puolella. Haku oli tosi helppo Karmalle, kaksi lokkia ja kolme varista löytyi nopeasti.

Tehtävät tuli tehtyä riittävän hyvin ja päästiin jäljelle!! 

Sade lakkasi puolen päivän jälkeen ja iltapäiväryhmä pääsi suorittamaan kokeen poutasäässä. Aamusta viiden ensimmäisen koiran joukosta neljä meni jäljelle ja sen jälkeen ei enäää muita päässyt kiinni ykköseen.

Lopulta oli aika vetää jäljet... Pikkasen hirvitti, sillä tätä osa-aluetta oltiin treenattu puoltoista viikkoa, kun huomattiin suuria puutteita asiassa. Karppinen hoiti homman hienosti ja toi pupun käteen. Hieno tunne!!

Yleisvaikutelma: Vauhdikas, hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toiminut koira.  ALO1 !!

Tuomari Raimo Huhtiniemi