keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Viikko Pohjois-Karjalassa

Maanantaina 11.3. pakkasin aamusta auton täyteen tavaraa. Sitten vielä koiralauma kyytiin ja matka kohti Joensuuta alkoi. Jutalla oli tiedossa työn täyteinen viikko ja lupasin hoidella koirat viikolla.
Jutan vahdit ei ollu moksiskaa, kun menin avaimilla oman lauman kanssa sisälle... taisivat jostain tunnistaa tulijat :)
Auton tyhjennyksen jälkeen nappasin koko lauman matkaan ja mentiin jäälle. Kuiskua pikkasen ärsytti, kun ei saannu juosta vapaana. Kuisku steriloitii edellisenä maanantaina, joten oli vielä rajoitetulla liikunnalla.
Ilma oli komea ja aika moni muukin oli sen huomannu... jäällä oli aikamoinen vilinä.
Huomasin heti ensimmäisenä päivänä, ettei minusta ole kerrostalon asukkaaksi. Jotenkin työlästä kulkea viiden koiran kanssa viidennestä kerroksesta pihalle ja takaisin sisälle. Tietty hissi helpotti kulkemista, mutta yksikin alustoja arkaileva koira riittää sekoittamaan koko pakan :/
Illalla oli vetotreenit Pärnällä. Tarkoitus oli käydä hiihtämässä tulevan viikonlopun kisarata koirien kanssa. Reitti oli kuitenkin niin pehmeä, ettei sinne ollu mitää asiaa. Siispä koirat kiersi 4km:n lenkin. Konna oli menossa kisoihin uuden hiihtäjän kanssa ja oli ihan kiva, että pääsivät vielä kertaalleen treenaamaan yhdessä. Hiihtäjänä oli Reijo Härkönen Joensuusta. Karma oli ilmoitettu kisoihin Marjaanan kanssa, mutta nyt Karman kanssa lenkin heitti Mari. Mukavasti kulki molemmat. Tempokin oli ladulla lainakuskin kanssa, kun Tuukka oli Kouvolassa.

Tiistaina päästiin moikkaamaan Tahvoa, jonka kanssa oltiin Jaamalla lenkillä


Sylviä kävin moikkaamassa tiistaina kotonaan Ylämyllyllä.

Viikko meni koirien kanssa ulkoillessa ja Joensuuhun tutustuessa. Aiemmin mulla on ollu aina autossa navigaattori-Jutta vieressä, mutta nyt harjoittelin ihan ominee kulkemaa paikasta toisee ja etsimään kaupungilta liikkeitä, joissa oli tarvis käydä. Onnistuin yllättävän hyvin!



Lopulta koitti lauantai ja SM-kisat. Etukäteen oltiin katseltu lähtölistoja, että jos Konnalla menee juoksu ihan nappiin, niin on pienet mahdollisuudet pronssiin.



Toisin kävi...

Karma juoksi omassa sarjassaan tosi hyvin, vain 12 sekuntia hitaammin kuin Konna. Naisten sarja on vaan niin mahdottoman kova, että sillä ajalla ylsi kahdeksanneksi. Hyvin kuitenkin aloittelijalle!!
Tempolla kulki juoksu ihan mukavasti, mutta Tuukka oli niin pahasti flunssainen, ettei hiihto sujunut ihan normaalitahtiin.



Konnalla meni reissu niin hyvin, että voitti SM-kultaa!!!
Voittajat kumartavat nöyrinä ;)
Lisäksi Reijo voitti piirinmestaruuden.

Myös Tempo voitti sarjassaan piirinmestaruuden. Palkinnon haki Vire, kun Tempo oli autossa :)

Valjakkohiihto SM-kultaa M45B
Lintukarin Konna & Reijo Härkönen





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Karman kanssa kokeilua

9.3. Päijät-Hämeen mestaruus

Kerrankin oli aikataulullisesti mahdollisuus osallistua tähän jäsenten väliseen kisaan. Kuisku steriloitiin alkuviikosta, joten se ei päässyt mukaan noviisiluokkaan, mutta Konna ja Kuisku olivat matkassa seuralaisina ja tukijoukkoina :)
Tuomareina oli Lotta Vuorinen ja Janne Lähteenaro.


Tehtävät oli helppoja ja lopputuloksissa Karma olikin mestaruuden voittaja!



9.3. Daminpainajaiset 
Lahden suunnalta olikin jo kiire kotiin ja Kartano Koskenrannalle Kaakon kokoukseen ja daminpainajaisiin.
Kiire oli siksi, että kokouksen päätteeksi oli viime vuoden kiertopalkintojen jako. Karmasta tuli vuoden 2012 nometulokas!! Heitin sen silloin edellisenä vuonna vitsinä, mutta siitä tulikin totta!
Kokouksen jälkeen jatkettiin iltaa vapaamuotoisemmin. Tietty ensin syötiin Koskenrannan tunnetusti maittavaa ruokaa. Oli ihan huippuhauska ilta hyvässä seurassa!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Pieni potilas

Kuisku steriloitiin 4.3.

Maanantai meni peiton alla nukkuen, mutta sen jälkeen ei potilas tienny olevansa saikulla :)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Karman ekat vetokisat

Kouvola kelkkakisa 2.3.

Konna oli korkeanpaikanleirillä Joensuussa pari viikkoa. Vanhapoika pääsi Pärnälle useamman kerran ja vauhti oli vähintää entisensä :) Edellisenä iltana ennen kotiinpaluuta Konna satutti varpaansa iltalenkillä. Onneksi vamma ei ollu paha ja seuraavana iltana, kun tuli kotiin, en huomannu mitää ontumista. Hoitelin kylmäämällä varmuudeksi pari päivää ja pidin vähemmällä liikkeellä. 
Lauantaina oli sitte kelkkakisa, jonne Marjaana oli ilmoittautunu Konnan kanssa. Onneksi koiran vaihtaminen ei ollu ongelma ja viivalle lähtikin Karppa. Ennen kisaa Karman perässä oli ollu vaa hiihtäjä, ei koskaa kelkkaa. Testattii siinä parkkiksella miten suhtautuu kelkkaan... no ei ilmekkää värähtäny, joten valmis kisaan :) Karma juoksi hienosti ja sijoittui naisten kilpasarjassa jaetulle toiselle sijalle!!

Imatra 3.3.
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa vetohiihtokisat Imatralla. Taas kisavuorossa oli Karma (Konna ei ollu edes ilmoitettu). Hienon ekan hiihtokisan veti Karma, hiihtäjänsä Marjaanan kanssa. Naisten sarjassa on nykyisin niin  kova taso, että parivaljakon ajalla sijoittui kuudenneksi. Kolmas ei ollu kaukana, vain 15 s oli ero kolmoseen...tavoitettavissa. Voittaja ja kakkonen oli selvästi edellä, vähän vajaa minuutti nopeampina.

Tyylinäyte ladun varrelta



Kuvat IPKY:n sivuilta:  http://margareetan.kuvat.fi/

Seuraava koitos SM-kisat Joensuussa 16.-17.3.