perjantai 5. joulukuuta 2014

Kuikku 3v

Juhlan kunniaks tytöt päätti leikkiä porukalla
Pallo varastettu
Kipinä on välillä pysäytettävä kunnolla :)
Kuikun juhlahymy :)
 
 Herkkis-Kuikulle luonteeseen sopivaa kakkua

torstai 4. joulukuuta 2014

Talven odottelua

Syksy tuntui pitkälle ja lunta ehdittiin kaivata jo moneen kertaan pimeyttä valaisemaan.
Kun ei kisakoiraa talossa just nyt oo, niin elämä on aika hiljaiseloa ja päiväohjelma koirien kanssa keskittyy lähinnä lenkkeilyyn.

Marraskuussa tein hyvän hankinnan ahneelle Kipinälle. Uusi ruokakuppi toimii tosi hyvin!
Marraskuun puolvälin jälkee oli pellot vielä lumettomia
Kopilla huomas, että pikkasen oli saatu valkoista maahan. 
Kipinällä ja Konnalla on yhteisvuoro tarkkailussa :)
Porukkapönötystä lumettomassa joulukuun kelissä



maanantai 17. marraskuuta 2014

DogEnvi tutkimus

Syyskuun puolvälin ja marraskuun ensimmäisen viikonlopun välillä oli DogEnvy tutkimuksia eri puolilla Suomea. Karman pentue osallistui kiitettävästi tutkimukseen. Karma ja 9/10 sen pentua antoivat näytteensä. Samalla niiden verinäytteet meni myös Lohen tutkimusryhmälle.
Kiitos aktiivisuudesta Teho, Sylvi, Tahvo, Bella, Lysti, Daimi, Vexi, Vili ja Vire!!
Alla muutama kuva eri näytteenottopaikoista.







perjantai 31. lokakuuta 2014

Syksyn mökkeilyt

Mökkeilyä jatkettiin lokakuun viimeiseen päivään asti. Sitten oli aika lopettaa kesäkausi -14 ja tuoda vene pihalle talvehtimaan.
Lintukarin jengi Lintukarilla :)
Aamulenkillä koko poppoo

torstai 2. lokakuuta 2014

Kipinän agilitytreeni

Syyskuun lopulla Kipinä pääsi Mäntyharjulla kokeilemaan miltä agility tuntuu. Pikkulikka tykkäs!



maanantai 15. syyskuuta 2014

Virpun taipparit

13.9.-14 Hirvensalmi
Karman lapsista on jo 7/10 suorittanu taipparit. Viime syksynä kävin katsomassa ensimmäisen taipujan, Lystin, suorituksen ja nyt pääsin näkemään Viren taipparit.
Eipä ollu ongelmia, myös Vire osoitti taipumuksia metsästyskoiraksi!



Onnea kaikille muillekin tähän mennessä taipuneille Olympiavoittajille!!

Hanhestus

10.9.-14 Aamu-varhain lähdettiin liikenteeseen. Luvassa oli ainutlaatuinen kokemus mulle sekä koirille. Keli näytti ensin aika toivottomalle, kun sumu oli niin tiheä, ettei eteensä nähnyt. Iloiseksi yllätykseksi lintuja tuli kuitenkin mukavasti.
Konna ja Karma, luottokaksikkoni, toimi uudessa tilanteessa kuten uskoinkin niiden toimivan... siis loistavasti! Kanukkeja tippui ja kaikki, myös haavakot, tuli talteen epäröimättä.
Ensimmäiset noudot oli sumun seasta.
 Joskus oli pikkasen huono ote isoista linnuista
Aamupäivän edetessä sumukin hälveni
 Noutoporukka yhteispotretissa... Konna ja Ada kattelee taivaalle lisätöitä odotellen
 Konnan kanssa ei tartte niskat kenossa tuijotella taivaalle, Konnan katse kyllä kertoo kun linnut lähestyy
 Vielä viimeinen palautus
 Hommat hoidettu!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Tutkimuksia

Hiskinmäen Eläinsairaala 4.9.-14

Aamusta pakkasin koko lauman autoon ja suuntasin kohti Keski-Suomea. Ensimmäinen etappi oli Sarin ja Jussin piha, jossa koirat sai hetken jalotella. Siitä jatkettiin porukalla kohti Äänekoskea.

Kyllä sai olla taas ylpeä koiransa käytöksestä. Karma otti ultratutkimuksen rennosti, vaikka tutkimus tehtiin koiran maatessa pöydällä (Lahdessa tutkitaan seisova koira). Ell:n (Tytti Harjuhahto) kommentti oli, että erittäin harvat koirat käyttäytyy tutkimuksissa niin esimerkillisesti.
Positiivista tuloksissa oli se, ettei läppävuodon aiheuttamaa sivuääntä enää kuulunut ja ultrassakin mitraaliläpän vuotovirtaus näytti olevan ihan pieni (ei merkitystä). Enimmäkseen mittaukset oli aiempien suuntaiset, mutta... Muutosta huonompaan oli sydämen supistuvuudessa ja supistusvaiheessa kammion tilavuudessa :(
Oma ajatus oli etukäteen, että sydämen tilanne olisi parantunut, sillä Karma on tuntunu ihan terveelle. Siksipä harmitus oli niin suuri. Yritin kyllä psyykata itteni vastaanottamaan huonoja uutisia, mutten näemmä ihan onnistunu.
Ilman lääkitystä supistuvuus saattaisi huonontua, eikä ole mitään tietoa olisiko sitä enää mahdollista saada kohenemaan edes lääkityksellä, siispä eletään Vetmedinin kanssa. Onneksi saa kuitenkin käydä metsällä ym. normielämää.

Karman poika, Teho, kävi myös ultrassa... ihan vaan varmuudeksi. Teholla oli kaikki kunnossa, mikä oli tietysti tärkein uutinen! Kunhan lapset välttää äipän sairauden, niin olen tyytyväinen.

Kohtauksi, joista Karman sydänvian löytyminen johtui, ei ole ollut viime vuoden heinäkuun jälkeen. Toivottavasti pysyykin siltä osin oireettomana.

Laitetaas kevennykseksi jotain syksyisiä kuvia...









Ja taas huomasin, että huonot uutiset kasautuu... Illalla Kipinä oli kolmijalkainen. Jossain oli telonu oikeen etusen ulkovarpaan, sitä aristi ku koplasin. Toivottavasti olis vaa joku venähdys, ettei mitää olis rikki. Se on kyllä sen verran kerkeevä, ettei varmaan kolhut lopu tähän kertaan.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Lomailua

Tänä kesänä saatiin nauttia viiden viikon lomasta. Ja kelit oli mitä parhaat mökkeilyyn... Ensimmäiset 4 viikkoa oli täyttä hellettä ja viimeinen viikko semmoista sopivaa n.20 asteen poutasäätä, kohtalaisella tuulella.

Yksi kaunis  lomapäivä on taas lopuillaan
Navigaattori töissä
Lomalla käytiin myös pikavisiitillä kaupungissa juhlistamassa tuoretta avioparia
 Superkuu valaisi iltaa
 ...ja asemanlahtea
Kipinä 7kk
Loman aikana saatiin odotettuja vieraita mökille. Kiitos vierailusta Salla ja Lysti !
Karma ja Lysti.
Lysti
Kaikki hyvä loppuu aikanaa...
...veneranta jo näkyvissä ja loma lopuillaan.

Suurin osa lomapäivistä vietettiin meressä :) Uinti ja vesijuoksu oli koirien ainoat mahdolliset liikuntamuodot sillä helteellä. Kajakilla ja soutuveneellä tuli myös taitettua joitain kymmeniä kilometrejä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Heinäkuu ja loma alkaa

Ja taas mökkeiltiin :)

Kuikku sai kaverin
 Kipinä pyydysteli pikkuperhosia

 Mustikat kypsyi
 Lasten riemua
 Meri-ilma maistuu hyvälle :)
 Veneilevät tytöt rivissä ;)
 Kotimatkalla käytii mattorannassa tekees pari noutoo

 Kipinä ja 0,5-vuotis kakku
Otettii osa kakusta matkaa ja mentii juhlimaa Mäntyharjulle

 Talovahti, Kaakko
 Kimpassa Jutan esteen ylitys
 18.7. hääpäiväateria Haminan torilla ja samalla loman aloitus


 Kajakkikoira Kipinä
 Kipinä kävi pyörähtämässä mätsärissä loman ohessa
 Huh, hellettä...


 Lauma taas kasassa ja uintimatka jälleen  uloimmalle kivelle
 Matkalla Kaitasaareen sukulaisia moikkaamaan
 Tuon oven takana oli mitä parhaimmat löylyt. Savusauna on ihan huippujuttu!
 Kotimatkalla pikkasen rupes raukoo
 Tää tais olla lähinnä ulkomaan matkailua loman aikana ;)
 Veneen lastia lisättiin Aidaslahdessa
 Valkoposket oli tosi kesyjä