Perjantaina 3.12. koitti vihdoin se päivä, kun Loru tuli Konnaa tapaamaan.
Loru tutustui pihalla koko meidän laumaan ja suhtautui ystävällisesti kaikkiin iästä riippumatta.
Konna sai muiden jälkeen leikkiä kahdestaan Lorun kanssa ja yhteinen sävel löytyikin nopeasti.
Konna, aikansa naistaan lämmitettyään, astui Lorun. Ihmisten apua ei toimituksessa tarvittu.
Vasta kun jäivät kiinni, niin pidettiin paikalla ja silloinkin vain varmuudeksi, ettei Loru yritä lähteä liikkeelle.
Loru oli Konnan kimpussa koko viikonlopun ja olisi ollut valmis uusintaan koska tahansa.
Konnan mielestä kerran päivässä oli sopiva tahti ja Konna oli ihan rauhassa, vaikka samassa talossa asusti juoksuinen ja hyvin halukas narttu. Sisällä ei yrittänyt missään vaiheessa astua Lorua.
Vielä sunnuntaina ja maanantaina saivat leikkiä pihalla ja molempina päivinä kisailu päättyi astumiseen.
Kaikki sujui vaivattomasti ja hyvin ilman minkäänlaista pakkoa. Nyt peukut pystyyn, että tulee paljon pikkukonnia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti