torstai 4. elokuuta 2011

Se on siinä !!!

Nastola 30.7.-11

Lähdin jo perjantai-iltana koepaikalle ja olin päättänyt viettää mukavan viikonlopun kokeissa työskennellen ja käydä jossain välissä starttaamassa Konnan kanssa. Karma lähti mukaan reissuun seuraneidiksi ;)
Hyvin valvotun yön jälkeen heräiltiin pakusta aamuvarhain. Aamun ohjelmassa, koirien huollon lisäksi, ei ollut muuta, kun kahvinkeittoa koepaikoille päiväksi.
Ilmoittautumisessa kävi ilmi, että olisin ensimmäisessä parissa, ihan hyvä starttipaikka!
Pikkasen oli käynnistysvaikeuksia kokeessa, mutta lopulta päästiin aloittaman. Tuomarin koeselostus oli kuulostanut aika karmaisevalle, joten odotukset ei ollu kovin korkealla.
Yritän selittää kokeen kulkua, mutta se on aika sekavan kuulonen näin näkemättä, mutta lisään kuvan, jahka saan tehtyä.
No nii, auttaiskohan tää yhtää selventää kokeen kulkua ;)
Koe alkoi rannan vasemmassa reunassa markkeerauksella meidän parille (Tomi ja Etta). Etta ei kuitenkaan saanut ottaa markkerausta, vaan se piti ohjata vastarannalle heiton oikealle puolelle.
Kun Etta oli lähtenyt matkaan, niin Konnalle (oltiin Tomista ja Etasta oikealle, naama päinvastaiseen suuntaan) tuli markkeeraus rannan suuntaisen uoman oikealla puolella olevaan saarekkeeseen. Sitä ei otettu ylös, vaan koira ohjattiin uomaa pitkin riistalle (matka tais olla n. 95m).
Kun Etta oli palauttanut ohjauksen, niin sille tuli toinen markkeeraus vastarannalle ensimmäisestä heitosta vasemmalle, uoman taakse. Sitten Etta sai hakea molemmat markkeeraukset.
Konnan palautettua ohjauksen, sille tuli vielä kaksoismarkkeeraus saarekkeeseen liikkuvasta veneestä. Sen jälkeen Konna sai noutaa kaikki kolme.
Kun molemmat oli hoitanu hommat, niin koirat vaihtoivat paikkoja ja sama toisinpäin ;)
Konna suoriutui molemmista ohjauksista ja puhtaasti viidestä markkeerauksesta!!! Siinä vaiheessa oli pakko vähän tuulettaa ;))
Lopuksi oli kaksi hakualuetta. Koirat teki hakua omilla alueillaan ja paikkoja vaihdettiin haun jatkuessa. Konna laajensi hakua vesialueelle, jossa ei ollut riistoja, mutta teki muuten hyvää itsenäistä hakua. Tuomari pyysi ottamaan Konna pois hausta kesken työskentelyn, oli luultavasti nähnyt tarpeeksi :)
Arvostelu kokeen jälkeen oli hyvä, mutta yksi metsään jäänyt riista jäi kaivelemaan, enkä uskaltanut uskoa ykköseen.
Lopulta saatiin päivä päätökseen ja tulokset julkaistiin.

Arvostelu:

Haku- Kattaa aluetta hyvin ja saa riistaa sopivasti ylös

Ohjattavuus- Ohjautuu hyvin kummassakin tehtävässä

Paikalistamiskyky- Näkee kaikki heitot, hyvä muistikuva, hakee kaikki suoraviivaisesti

Riistan käsittely- Moitteeton

Yleisvaikutelma- Hyvän kapasiteetin omaava uros. Erittäin tasapainoinen. Hyvin tehtäviinsä keskittynyt, jota ohjataan hillitysti.

Vihdoin saatiin se kaivattu kolmas ykkönen!!! Kyllä oli ihan uskomattoman hyvä tunne ;)) Ensimmäinen KVA on varmasti se suurin juttu ja kun se vielä on oma kasvatti, niin hyvänolon tunne on vielä syvempi ;))
Konna on rehellinen työntekijä ja tykkään siitä, että Konna haluaa tehdä hommia yhdessä mun kanssa, eikä työskentele sen vuoksi, ettei uskalla olla tekemättä ;)) Harrastus on kivaa molemmille...
Kiitos Konna!!!

Valmiina uimaan :)
Ei ihan perus lutakko uimapaikkana.
Kylmää lähdevettä!!
Konna funtsii... onks tässä mitää järkee.
Oota vähä, mä tuun...
...rantaa pitkin pääs paljo nopeemmin ;)
Palautus tuli vettä pitkin molemmilla.
Lammikosta toiseen...
...yhdessä
Homma hoidettu ;))
Sunnuntain starttipaikkamme luovutettiin varakoiralle (joita tänä vuonna on ollut tosi paljon). Meidän kauden tavoite oli nyt saavutettu, joten seuraavan päivän koepaikkaa ei tarvittu ;))
Sunnuntai meni avoimen luokan veneessä lokkeja lennättäen. Oli ihan huippuhauska "työpäivä", hyvässä porukassa on helppo viihtyä ;))

Kuvat Maarit Nikkanen - Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti