tiistai 24. heinäkuuta 2012

Naisten retki Keski-Suomeen

NOME-B Laukaa 22.7.-12

Sunnuntaiaamuna toteutui suunniteltu naisten matka Laukaan suuntaan. Maarit ja Jonna tuli hakemaan ennen seitsemää Karman ja sen ohjaajan kyytiin. Matka sujui nopeasti rupatellen, eikä kovasti ehtiny jännittää tulevaa koetta. Oltiin ajoissa paikalla ja ehdittiin ilmoittaumisen jälkeen hyvin seurata kokeen kulkua. Koe suoritettiin parityönä niin, että toinen oli pressun takana passissa toisen työskennellessä.
Koe alkoi kaksoismarkkeerauksella: Ensin heitettiin varis koivikkoon ja sitten veneestä lokki kaislikkoon. 
Kuvassa näkyy suunnilleen, missä kulmassa heitot olivat toisiinsa nähden.
Seuraavaksi siirryttiin ohjaukseen. Laukaus tuli siirtymän aikana.
Kuvassa taas vähän selvitystä ohjausmaastosta. Riistanuolen takana olevassa kaislikossa oli kreppi, josta sai suunnan ja telkkä oli lumpeikossa reilusti ennen kreppiä.
Ohjauksen jälkeen toinen koirakko suoritti markkeeraukset ja ohjauksen, vuoro vaihtui jälleen ennen hakua. Haussa oli 2 varista ja 3 lokkia. Maasto oli koivikkoa ja kaislikkoa. (Kuvassa, koivikossa, näkyy maamarkkeerauksen heittäjä, heitto tuli heittäjästä vasemmalle). Lähimmät hakuriistat vietiin vasta markkeerausten jälkeen.
Ja sitten hommiin :)
Karma katsoi tarkkaavaisesti molemmat heitot ja haki ensin jälkimmäisen eli lokin.
Varikselle lähti aika täpinöissään ja pikkasen jännäsin kuinka selvittää tehtävän.
Hyvin tuli varis käteen kuitenkin.
 Ohjaus meni mukavaasti ja Karma luotti ohjeisiin hyvin. Alussa tarvi kerran sanoo "eei" kun meinasi kääntää vasemman puolen kaislikkoon (se veti kaikkia koiria), mutta siitä eteenpäin riitti pelkkä linjan vahvistus.
 Lopuksi oli haku ja sieltä riitti 4/5 riistaa
Kovasti tuomari, Timo Väisänen, kehui Karman työskentelyä suorituksen jälkeen, joten saatoin jo olla aika varma tuloksesta :)
Päivän päätteeksi oletus vahvistui :)
Yleisvaikutelma: Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa toimiva koira, joka on nopea ja määrätietoinen työskentelijä. Esittää erinomaista työskentelyä läpi kokeen. AVO1 ja toimitsijoiden valinta!

Jonnan ja Sisun tulos AVO3 ja Maarit keskeytti Even kanssa. Kiitokset mukavasta matkaseurasta Maarit ja Jonna! 

Kiitokset Karman koekuvista Sari Niskanen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti